Yleisölle
Studia generalia: Vanhat ajat 2012
Saarnataidosta anatomiaan - suomalaista koulutusta ja tutkimusta keskiajalta 1700-luvulle
Laadukasta koulutusta on totuttu pitämään suomalaisen yhteiskunnan kulmakivenä. Keväällä 2012 Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies järjestää Studia generalian “Vanhat ajat" suomalaisesta koulutuksesta ja tutkimuksesta keskiajalta 1700-luvulle. Keskiajan Suomessa oli mahdollista hankkia korkeampaa koulutusta luostareissa ja katedraalikoulussa. Uuden ajan alussa suomalaisten mahdollisuudet kouluttautua paranivat huomattavasti, kun Turun Akatemia perustettiin 1640. Studia generalia –sarjan luennoitsijat pohtivat paikallista koulutusta ja sen laatua eurooppalaisessa kontekstissa. Luennoilla kysytään esimerkiksi, kuinka ajankohtaista tietoa Turun Akatemia tarjosi, millaisia käytännön vaikutuksia yliopisto-opetuksella oli esimerkiksi maaseudun elinkeinojen harjoittamisen kannalta sekä sitä, milloin oli välttämätöntä lähteä valtakunnan pääkaupunkiin Tukholmaan, tai Saksan kaupunkeihin, opiskelemaan.
Studia generalian luennot järjestetään maanantaisin klo 17.15-18.45 Turun yliopiston päärakennuksessa, Tauno Nurmela –salissa (luentosali I). Luennoille on vapaa pääsy ja ne ovat maksuttomia. Tervetuloa!
Lisätietoja: Marika Räsänen, marika.rasanen@utu.fi, puh. 02-3336691
OHJELMA
16.1. Filosofian maisteri Jesse Keskiaho (Historia, Helsingin yliopisto): Turun hiippakunnan keskiaikaiset koulut.
(Tiivistelmä)13.2. Dosentti Esa Lehikoinen (Biologia, Turun yliopisto): Eläintiede Turun Akatemiassa. (Tiivistelmä)
12.3. Professori Kirsi Vainio-Korhonen (Suomen historia, Turun yliopisto): Ruotsin ajan kätilöt ja suomalaisnaisten ensimmäinen ammattitutkinto. (Tiivistelmä)
16.4. Professori Juhani Pietarinen (Filosofia, Turun yliopisto) : Eurooppalainen filosofia ja Turun Akatemia.
(Tiivistelmä)
Tietäjien joukko
TUCEMEMSin jäsenten, keskiajan ja varhaismodernin tutkijoiden, tiedot löytyvät täältä