Call for Papers

Dies Medievales 2012 
"Kirjat, kirjoittaminen ja kirjallinen kulttuuri keskiajan Euroopassa"
Turussa 26.10. – 27.10.2012

Dies Medievales on asemansa vakiinnuttanut valtakunnallinen keskiajan tutkimuksen konferenssi, joka kokoaa yhteen suomalaiset keskiajan tutkijat perustutkintovaiheen loppupuolella olevista väitelleisiin. Konferenssissa voi esitellä niin tutkimustuloksia kuin kehitteillä olevia tutkimuksia. Sarjassaan kahdestoista Dies medievales järjestetään Turussa lokakuussa 2012 ja pääesiintyjät ovat dosentti Roger Andersson (Stockholms Universitet/Riksarkivet), professori Kaisa Häkkinen (Turun yliopisto), professori Outi Merisalo (Jyväskylän yliopisto) ja professori Éric Palazzo (Université Poitiers).

Dies Medievales 2012 -konferenssin teemana on "Kirjat, kirjoittaminen ja kirjallinen kulttuuri keskiajan Euroopassa". Keskiajan kirjallinen kulttuuri ulottuu riimuista ja tuohikirjeistä yksityiskohtaisesti kuvitettuihin arvokkaisiin pergamenttikirjoihin, ja sitä on mahdollista tarkastella niin materiaalisista, kielellisistä kuin kulttuurisista lähtökohdista käsin. Keskiajan tekstejä on tulkittu jo satoja vuosia, mutta etenkin viime vuosikymmeninä eri tieteenaloilla ja niiden välillä on käyty kiivasta keskustelua tekstien tulkintatavoista ja metodologioista. Uusi kiinnostus materiaaliseen kulttuuriin on korostanut jälleen perinteisten keskiajantutkimuksen "aputieteiden", kodikologian ja paleografian, merkitystä, ja huomio on yhä suuremmassa määrin kohdistumassa kirjoihin myös esineinä.

Toivomme 20 minuutin pituisia esityksiä keskiajan tekstien, kirjoittamisen, kirjojen ja kirjallisuuden tutkimuksen aloilta. Perinteiseen tapaan Dies Medievalisiin ovat tervetulleita myös esitykset konferenssin teeman ulkopuolelta. Konferenssin kielet ovat suomi, ruotsi ja englanti. Konferenssiin osallistuvia pyydetään lähettämään yhden sivun pituinen abstrakti 30.4.2012 mennessä sähköpostitse osoitteeseen diesmedievales[at]utu.fi.

Verkkolehti Mirator tarjoaa mahdollisuuden julkaista referee-prosessin läpikäyneet artikkeleiksi työstetyt esitelmät Dies Medievales -teemanumerossa.

Paleografian ja liturgisten käsikirjoitusten jatkokoulutuskurssi

Dies Medievales 2012 konferenssia edeltää kaksipäiväinen paleografian ja liturgisten käsikirjoitusten kurssi (24.-25.10.2012), joka on tarkoitettu ensisijassa jatko-opiskelijoille. Paleografian (12h) opettajana on professori Outi Merisalo ja liturgisten käsikirjoitusten käytöstä keskiajantutkimuksessa alustaa professori Éric Palazzo (4h). Paleografian kurssi esittelee latinalaisen kirjoituksen historian antiikista renessanssiin ja eri kirjoitustyylit sijoitetaan kulttuuriseen ja historialliseen kontekstiin. Harjoitusten avulla perehdytään tarkemmin unsiaaliin, puoliunsiaaliin, karolingiseen minuskeliin sekä goottilaiseen ja humanistiseen kirjoitukseen. Kurssille, joka ei edellytä aiempia paleografian opintoja, otetaan 15 opiskelijaa. Kurssille ilmoittaudutaan sähköpostitse lähettämällä lyhyt motivaatiokirje osoitteeseen diesmedievales[at]utu.fi 30.4.2012 mennessä. Professori Palazzon luennot ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Kurssi on maksuton.

Järjestäjät: Turun yliopisto, Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies & Åbo Akademi, Historieämnet yhteistyössä: Glossa ry:n ja Suomen keskiajan arkeologian seuran kanssa.

Lisätietoja: diesmedievales[at]utu.fi

Järjestelytoimikunta: Janne Harjula (TY), Meri Heinonen (TY), Marko Lamberg (ÅA) ja Reima Välimäki (TY).

 

01.02.2012 13:26 Reima Välimäki