Jopi Harri

FL

Jatko-opiskelija, musiikkitiede, Turun yliopisto

S-posti: jopi.harri[at]utu.fi

 

Tutkimusteema/-t:

Itäslaavilaista kirkkomusiikkia käsittelevän väitöskirjahankkeeni primaarikohteena on 1800-luvulla julkaistu Pietarin keisarillisen hovikapellan sävelmistö, joka muodostui monin paikoin ortodoksisen kirkkomusiikin perusrepertuaariksi. Keskeisenä tehtävänä on selvittää tämän Venäjällä, Suomessa ja muualla edelleen käytössä olevan sävelmistön yhtymäkohtia itäslaavilaisen kirkkolauluperinteen kokonaisuuteen, jonka olemusta ja Bysantista periytyvää liturgista taustaa samalla kartoitetaan. Vertailuaineisto koostuu nuottijulkaisuista 1700-luvun alusta eteenpäin sekä valikoimasta käsikirjoituksia, joista varhaisin sijoittuu 1100-luvun alkuun. Aineiston maantieteellinen jakauma ulottuu lännessä nykyisen Slovakian itäosaan, kaakossa Astrahaniin ja pohjoisessa Solovetskiin.

Melodiatutkimus tapahtuu tilastollisin menetelmin. Analyysia varten kukin primaarimelodia ja sen eri lähteistä kerätyt toisinnot on ryhmitetty redaktioiksi. Analyysi paljastaa toisintojen etäisyydet primaarimelodiaan sekä kaikkien toisintojen keskinäiset suhteet, joita havainnollistetaan puukuvaajilla. Vastoin vakiintuneita olettamuksia analyysi vahvistaa hovikapellan sävelmämuotojen selkeän liittymisen osaksi yleisempää sävelmätraditiota, joskin liitos keskiajan repertuaariin on yleensä kertaluokkaa löyhempi kuin uudempiin toisintoihin. Kokonaisuutena nyt tutkittu sävelmien alijoukko osoittautuu jopa odottamattoman yhtenäiseksi ajallisesta ja paikallisesta evoluutiosta huolimatta.

 

Julkaisut

 

 

 

 

 

19.04.2012 10:17 Henna Karppinen