Harjoittelijaa haetaan Turku Centre for Medieval and Early Modern Studiesiin

 

Harjoittelijan työtehtävät:

Harjoittelija avustaa Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies -keskuksen toiminnan koordinointiin liittyvissä päivittäisissä töissä, esimerkiksi jäsenten tiedottamisessa, luentojen, esitelmien ja kansainvälisten tutkijavierailujen järjestämisessä. Harjoittelijan vastuulla on keskuksen www-sivujen kehittäminen ja ylläpito sekä suomeksi että englanniksi. Hän tutustuu keskuksen tieteellisen julkaisusarjan toimittamiseen ja avustaa toimituskuntaa toimitustyön eri osa-alueilla. Harjoittelijan erityisenä tehtävänä on luoda suurta yleisöä hyvin palvelevat www-sivut ja samalla vahvistaa keskuksen suhteita ympäröivään yhteiskuntaan.

 

Harjoittelijalta edellytettävät perusvalmiudet:

Harjoittelijalta edellytetään hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Muu kielitaito katsotaan eduksi. Samoin häneltä edellytetään kykyä käyttää tietotekniikkaa monipuolisesti eri tehtävissä. Työtehtävät vaativat luovuutta, oma-aloitteisuutta sekä keskiaikaan ja varhaismoderniin perehtyneisyyttä opintojen kautta. Muu keskiajan tai varhaismodernin alalta hankittu harjoittelu-/työkokemus sekä opinnot ulkomailla katsotaan eduksi.

 

Koulutusala:

Keskiaika ja varhaismoderni

Harjoittelun ajankohta ja kesto:

2.5. - 31.7.2012 tai sopimuksen mukaan, 3 kk

Yhteyshenkilö:

Marika Räsänen; marika.rasanen(at)utu.fi, puh. (02) 333 669
Lähiosoite: TUCEMEMS/Kulttuurihistoria, Sirkkala, Kaivokatu 1220014 Turun yliopistoWWW-osoite: tucemems.utu.fi

 

Viimeinen hakupäivä: 15.3.2012 

Tiedot hakumenettelystä tiedekunnan www-sivuilta: http://www.hum.utu.fi/opiskelu/perustutkinnot/harjoittelu/harjoittelupaikat_2012.html

26.01.2012 10:41 Marika Räsänen